perjantai 4. marraskuuta 2016

Talvi tuli tänäkin vuonna

Syksyn tullen mietimme taas retkeä kohti etelä-Eurooppaa. Kohteena sama paikka kuin viime talvena, Peñíscola, Espanja. Syksyn edetessä laitettiin varaukset vetämään. Talven tullen mennään!

Tällä kertaa olemme laittaneet asuntoauton myyntiin ja hankkineet kaikkien vanhojen romujen (avoauto, harrikka, pari klassikkomopoa) tilalle 2-paikkaisen mustan Mersun. Se on klassikkoajalta, vuodelta -90 ja niin pähee. Siihen mahtuu me ja koira, siinä on nahkapenkit ja matala murina. Takaluukku on pieni, avoauto kun on. Mutta sillä me lähdetään taittamaan matkaa: me, koira, valurautapaistinpannu ja kahvikuppi (ja vähän muita tavaroita).

Asuminen järjestyy kerrostaloasunnossa, jota kävimme viime talvena katsomassa. Camping Edenin vieressä, sen samaisen luonnonsuojelualueen edessä, meren äärellä. Tällä kertaa siis meillä on makuuhuoneet, kylpyamme, keittiö, olohuone ja parveke. Saa nähdä miten viihdymme.

Tosiaan, siskoni kolmekymppisten synttäreiden ja majatalon asiakastilanteen perusteella päätimme lähteä matkaan pyhäinpäivänä 5.11. Finnlinesilla Helsingistä Travemündeen. Tosin, talvi täällä eteläisessä Suomessa tuli yllättämään hiukan ajoissa, joten leveät kesärenkaat avomersun alla on pikkuinen haaste siirtymisessä kotoa Vuosaaren satamaan Helsinkiin. On kylmää, on liukastakin, on todellakin aika päästä matkaan.

Matkasuunnitelmakin on kerrankin tehtynä!
Kotisaaresta lähdemme perjantaina. Helsinki jää taakse lauantaina. Sunnuntain olemme merellä. Maanantaiaamuna ajamme Travemündesta Ranskaan, ehkä Metziin. Tiistaina olemme illalla toivon mukaan jo Avignonissa, eteläisessä Ranskassa. Ja keskiviikkona on tarkoitus olla ajoissa Peñíscolassa hakemassa toimistosta avaimet talvikotiin. Ja torstaina on jo Peñíscola rantakadun iAvantissa tapas-ilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hauskaa kuulla sinun kommenttisi, kiitos siitä!