lauantai 2. tammikuuta 2016

Miksi?

Miksi, miksi ja miksi. Siinä on kysymys, jota kuulemme vähän väliä ja näemme sen ystävien tai sukulaisten kasvoilta, vaikkeivat mitään sanoisikaan.

1) Sää. Suomi on kauneimpia paikkoja, mitä maapallo päällään kantaa -keväästä syksyyn- ja ainakin eteläisemmän Suomen pimeys, sade ja tuuli tuntuvat kohtuuttomilta, etenkin kun kestävät niin pitkään. Espanjan talvi on mukava. Ei kuuma, eikä kovin kylmä. Päivät ovat pitkiä, aamukahdeksasta iltakuuteen ja auringon paistaessa lyhythihainen paita ja shortsit on oikea valinta. Illat viilenee villasukka ja villatakkilinjalle ja patterin saa laittaa päälle. Sadetta ei olla nähty sitten Saksan (muokkaus: kaksi sadepäivää koettu tammikuussa) ja tuuli on kovaa, jos se on 7m/s (mikä kotona on se lähes tuuleton päivä). On helppoa kulkea koiran kanssa läheisellä luonnonsuojelualueella, kun kura ei litise varpaissa ja saappaissa, vaan maa on kuivaa ja valoa riittää. 

2) Terveys. Isännön diabetes ja ties mitkä oheissairaudet voivat paremmin täällä. Sen kertoo aivan mittarit, joita mukana aina on. Syysmasennus tai minun teorian mukaan valonkatoamiskiukutus on ongelmallinen Suomessa, mutta täällä valoa riittää sisimpään saakka. Ruoka on terveellisempää ja sitä syödään järkevämmin. Grillataan kanavartaita salaatin kera, nautitaan aamiaista rauhassa, eikä mähkitä raskasta ruokaa mahaa pullolleen. Ulkoillaan ja elellään ulkosalla. Nautitaan D-vitamiinista sen luonnollisemmassa muodossaan eli auringosta. Punaviinikin on terveellistä kohtuudella.

3) Seikkailu ja kokemus. Arvostamme itseämme enemmän, kun uskaltaudumme ns. ulos leikkimään. Kokemukset, niin hyvät kuin huonotkin, ovat korvaamattomia eikä niitä voi ostaa. Luottamusta elämään, avarakatseisuutta muunmaalaisiin, sykähdyttäviä tapaamisia, heittäytymistä hetkeen. Elämästä tulee jännittävää hypätessä jonnekin uuteen ja sen sellaista. Jotain, mitä muistella ja kertoa tarinoita.

4) Irtiotto ja nollaus. Elämme pienellä saarella, pienessä yhteisössä. Teemme työtä matkailun parissa ja hengitämme tuota paikkaa. Jotta voi nähdä lähelle, on joskus käytävä kaukana. Jotta voi kehittyä ja ymmärtää, on katsottava kauemmas. Jotta voi palvella matkailijaa ja kyetä samaistumaan, on itsekin oltava palveltuna ja toisten armoilla. Koettava epävarmuus ja tarpeet.

5) Ajatuksen juoksu. Koska liiketoiminta ja nykyaikainen markkinointi vaatii ajattelua, strategioita ja jatkuvasti uuden oppimista, on suotavaa, että mieli pysyy virkeänä ja että taitojen oppiminen on luontaista, eikä pakkopullaa. Ensi kesäkauden suunnittelu edellisen pohjalta, lisäten kaikkea uutta ja parantaen vanhaa ja kehittäen toimintaa, vaatii ajattelua. Reissussa, tällaisessa rauhallisessa matkailussa jää aikaa ja tilaa ajatella, antaa ideoiden syntyä ja muhia, kehittyä ja sitten päättää toteutuksesta. Tietokoneen ja netin avulla on myös helppo tehdä töitä, nettisivuja ja suunnitelmia ja kirjoittaa.

6) Raha. Suomi on kallis maa, jossa aivan tavalliset elinkustannukset saa lompakon kiljumaan. 
Espanjassa ruoka ja juoma on edullista, parilla kympillä saa ison kassillisen kaikkea tarvittavaa kahdelle puolen viikon tarpeisiin. 
Leirintäaluemaksu on pidemmällä majoittumisella alueesta ja ajasta riippuen 9-14€/yö. Toisin sanoen kuukausihinta pyörii jotain 300€ päälle.
Ravintolahinnat on kohtuulliset, lasi viiniä puoltoista - kaksi euroa, olut 2€, kebab 3,50€, pizzat 8€, annokset 8-20€, mutta menu del dia sisältää alkuruuan, pääruuan ja jälkkärin vajaalla kympillä ja tapakset n. 2-4€. 
Muuten täällä on vaikea kuluttaa rahaa, meillä ei ole shoppailutarpeita, paitti jos niihin lasketaan sähkögrilli ja sähköhella, jotka ostimme kaasua säästääksemme ja koska sähkö kuuluu leirinnän hintaan.
Asuntoautomme seisoo nyt paikoillaan ja me ajetaan fillarella tämän pikkukylän raitteja, joten auto otettiin siten myös pois liikennekäytöstä, joten säästöä syntyy myös verosta ja vakuutuksesta. 

7) Mielihyvä. Elämme keskellä yritystämme keväästä syksyyn, teemme työtä jokaikinen päivä ja päivystämme yötkin. Meiltä jää yhteydenpito ystäviin ja tuttaviin vain siksi, ettei paukut eli jaksaminen riitä. Seurallisuutemme käytämme asiakkaisiin ja talon toimintaan, sekä Korppooseen kokonaisuutena. Niinpä syksyn tullen on aika jotenkin kuunnella itseään, nukkua paljon, viettää lomaa ja antaa itselleen aikaa ilman käteen kiinni kasvanutta puhelinta, sähköpostia ja rättejä ja luuttuja. Palkita itseään.

1 kommentti:

  1. Kyllä Te vaan niiiin ihania olette ja osaatte oikeesti nauttia ja elää omannäköistä elämää!! Hatunnosto sille :)

    VastaaPoista

Hauskaa kuulla sinun kommenttisi, kiitos siitä!