Sitä oppii matkan edetessä, sitä arvostaa löytöjänsä ja nauttii onnistuessaan enemmän. Näkee, laskeutuu kohdilleen, rentoutuu. Katsoo avoimemmin silmin.
Eilinen ja tämä aamu istuttiin sateessa ja tuulessa auton sisuksissa. Ulkoilu oli liki mahdotonta pimeän laskeuduttua paitsi kelin, myös jänöpopulaation takia. Koira luuli olevansa kuollut ja päässeensä taivaaseen, ei siinä hihnan toisessa päässä oleva ihminen paljoa painanut, eikä taivaassa kaiketi tarpeitaankaan tarvitse tehdä...
Päivällä oli tarkoitus käydä Euroopan suurimmassa tippukiviluolastossa ja jäädä vielä kolmanneksi yöksi Hof Biggeniin. Siinä aamukaffetta juodessa, koiraa ulkoiluttaessa ja ihmetellessä muutenkin, alkoi kummankin silmissä näkyä levottomuutta. Sitä, jonka tunnistamme toisistamme kovin helposti.
Kamat kasaan, tiskit pesuun, johto irti ja respaan maksulle. Kaksi yötä, kaksi camping chequeta köyhempänä tippukiviluolat jäi seuraavaan kertaan, sillä meijän karavaani on jo taas tiellä!
Navigaattori ja kirja kauniiseen käteen. Minne, minne?
Etelä-Saksassa, Saksan, Ranskan ja Sveitsin rajalla näytti olevan avoinna oleva Cheque-paikka. 454km eli neljän ja puolen tunnin ajo.
Tunti tunnilta selkeni keli, loppumatkasta paistoi jo aurinko aivan täydeltä terältä! Löydettiin! Huikeita maisemia, kumpuja ja kukkuloita, sileitä peltoja, loputonta moottoritietä. Valtava määrä autoja ja rekkoja joka puolella. Muutama tankkaus ja tauko ja perille päästiin jo valoisaan hetkeen neljän aikoihin.
Mikä fiilis istahtaa pihatuoliin, paistatella lämpimässä ja lueskella Narnian tarinoita. Lasillinen punaista ja huominen on jo entistä ehompi.
Ensimmäinen oikean ruuan kokkaus tässä autossa toteutui: lihapullia ja soijapullia Jägerkastikkeessa, fusilli-pastaa ja salaattia, Lidlin "herkkutorilta" koko setti. Ja maistui!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hauskaa kuulla sinun kommenttisi, kiitos siitä!